Delfiinien mukana Norjassa
Delfiinien jäsenenä olen ollut jo monta vuotta mutta Norjan reissuille ei ole tullut jostain syystä koskaan lähdettyä mukaan. Tänä vuonna satuin näkemään foorumilla reissusta maininnan ja kun vielä sattui olemaan viikko ylimääräistä lomaa pitämättä, niin siitä se ajatus sitten lähti. Olin samantien yhteydessä Elluun ja kyselin, että vieläkö ryhmässä on paikkoja jäljellä. Siitä se seikkailu alkoi.
Ensimmäisen kerran tapasin ryhmän jäsenet suunnitelupalaverissa Kivihaan ABC:llä pari viikkoa ennen lähtöä. Palaverissa kävimme läpi retken suunnitelmaa, mukaan otettavaa tavaraa ja työnjakoa valmisteluista. Kävi ilmi, että suurin osa tästä porukasta oli yhdessä tehnyt näitä perinteisiä retkiä jo lähes parikymmentä vuotta. Pelonsekaisella kunnioituksella kuuntelin näitä kaiken tietäviä ja kokeneita Norjan veteraaneja ja heidän sankarillisia seikkailujaan vuonojen jylhissä maisemissa. Sainkin heiltä hyviä vihjeitä varustusta ja muuta mukaan otettavaa varten. Tärkein oli termos ja rommipullo.
Viimein lauantaina koitti lähtö. Aamulla aikaisin Ellu ja Esa poimivat minut kyytiinsä ja ajoimme satamaan, jossa muut jo odottivatkin. Ajoimme samantien laivaan, joka suuntasi kohti Uumajaa. Neljän tylsän tunnin jälkeen alkoi matkan istumalihaksia koetteleva osuus. Ajoaika Rörvikiin oli noin yhdeksän tuntia. Alkuun matka meni rattoisasti rupatellen mutta loppua kohti alkoi jo olla puuduttavaa. Kun pääsimme lähelle Ruotsin ja Norjan rajaa ja ylemmäs vuoristoon, huononi myös sää. Keskivauhdin, mitä kolmen auton kolonnamme piti, ollessa noin 130 km/h, jännitti hieman viimeistään siinä vaiheessa kun tiellä alkoi olla sohjoa. Asiaa ei myöskään yhtään auttanut tarinat kyljelleen kaatuneesta autosta ja muista hiuksia nostattavista tarinoista, joita Ellu ja Esa kertoilivat minulle matkan aikana. Mitä kaikkea heille olikaan sattunut vuosien varrella. No, eipä ainakaan nukuttanut yhtään.
Kaikesta huolimatta pääsimme perille. Rörvikissä meitä odotti hienot majoitustilat. Kello oli tässä vaiheessa jo yö, joten nopean tavaroiden purkamisen ja huoneiden jaon jälkeen painuimme pehkuihin.
Ensimmäisenä päivänä Rörvikissä aamupalan jälkeen lähdimme ensimmäiselle sukellukselle. Ensimmäinen sukellus tehtiin läheisen saaren rannassa helppona biosukelluksena. Tarkoituksena oli vain tutustua veneisiin, tarkistaa varusteet, että kaikki toimivat, saadata painotukset kohdilleen jne. Paikalta löytyi heti kunnon saalis kampasimpukoita, joiden keräämisessä mm. Hippo osoittautui todelliseksi mestariksi. Välillä kävimme syömässä ja illalla teimme vielä toisen biosukelluksen eri paikassa. Osa porukasta jäi samaan aikaan kokoamaan telttasaunaa. Toisen sukelluksen jälkeen oli aika testata mukana ollut ja nyt pystyssä ja käyttökunnossa oleva telttasauna. Majoitustilamme alakerrassa sekä naapurissa asusti muita turisteja, kalastamaan tulleita mm. Saksalaisia ja Tsekkejä. Heidän naamansa olivat näkemisen arvoisia, kun he katselivat, kuinka noin 10 äijää alkoi hiippailla pelkät pyyhkeet ympärillään pihan poikki ja luikkivat sisälle pieneen pressutelttaan. No, suomalaisten maine ulkomailla taas vain kasvoi.
Toisena päivänä suuntasimme hieman kauempana olevalle hylylle. Hylky oli 1950 uponnut DS Jarl. Hylky oli varsin hyvässä kunnossa ja sillä oli helppo sukeltaa. Syvyyttä hylyllä oli vain noin 15-25m. Illalla kävimme vielä tekemässä toisen sukelluksen, joka oli biokohde.
Kolmantena päivänä lähdimme hieman tutustumaan saareen sekä Rörvikin kylään ajellen autolla ympäriinsä. Sää oli hieman huono, joten sen vuoksi ei kukaan lähtenyt sukeltamaan aamupäivästä. Iltapäivällä kävimme tekemässä yhden sukelluksen. Veden alla sää kuitenkin on aina sama.
Neljäntenä päivänä lähdimme koko porukalla etsimään hylkyä, joka tietojen mukaan oli hieman syvemmällä ja jota oli aiemminkin etsitty mutta ei oltu löydetty. Ajoimme veneillä paikkaan, jossa sen piti sijaita. Venee kaikuluotaimessa ei näkynyt mitään selvää hylkyyn viittaavaa mutta saadun tiedon mukaan rannasta meni hylylle köysi. Aiempana vuotena oli rannasta seurattu jotain köyttä mutta noin 40 metrin syvyydessä oli käännytty takaisin, koska siinäkään vaiheessa ei vielä ollut hylkyä näkynyt. Saavuimme kohtaan, jossa hylyn piti olla. Rannassa oli laituri ja ylempänä maalla oli talo. Laiturin kulkusilta rantaan oli romahtanut mereen, eikä rannasta päässyt laiturille. Samaan aikaan rantaan tuli ilmeisesti talon asukas. Korjasimme hänelle laiturin, nostimme kulkusillan takaisin paikalleen ja kiitoksena tästä hän kertoi meille, että hylky on suoraan laiturista ulospäin. Viimeksi seuratusta narusta vasemmalle. Näillä ohjeilla bändi veteen ja etsimään. Ja sieltähän se hylky tulikin vastaan lähes välittömästi. Perä ensin noin 20 metrissä ja siitä jatkui alaspäin. Hylky sijaitsee jyrkässä rinteessä keulan ollessa noin 55 metrin syvyydessä. Hylky oli 1943 uponnut DS Nerva.Hylky oli noin 70 metriä pitkä ja 11 metriä leveä, joten ihan hyvän kokoinen tutkittavaksi. Lisäksi se oli ihan hyvässä kunnossa. Harmi vain, että se oli noinkin syvällä. Ilman trimixiä jäivät pohja-ajat aika lyhyiksi.
Edellisen päivän syvän sukelluksen jälkeen, oli ajatuksena tehdä vielä toinen syvä sukellus samalle hylylle. Siinä riitti tutkimista sen verran. Päätimme pitää aamupäivän paussia kahden syvän sukelluksen välissä, joten lähdimme kävelylle majoituspaikan takana näkyvälle vuorelle. Vuori oli nimeltään Storfjellet ja se nousi 95 metriä meren pinnan yläpuolelle. Korkeusero ei kuullosta niin hurjalta mutta kyllä siinäkin oli kiivettävää ihan riitävästi. Mukava pikku aamujumppa. Maisemat huipulta olivat kyllä komeat. Illalla kävimme vielä uudelleen sukeltamassa Nervalla.
Parina viimeisenä päivänä alkoi yhdelle jos toiselle ilmaantua flunssan oireita ja osa joutui jättämään yksittäisiä sukelluksia väliin tämän vuoksi. Myös itselläni tuli kunnon flunssa, eivätkö korvat enää tahtoneet toimia. Osa porukasta kävi tekemässä hienoja biosukelluksia, löytäen mm. hienon pystysuoran seinämän, joka jatkui yli 30 metrin syvyyteen. Osa kävi vielä kolmannen kerran Nervalla.
Viimeinen sukelluspäivä, lauantai meni pakkaillessa. Ensimmäisenä päivänä kerätyt kampasimpukat osoittautuivat niin suosituksi herkuksi, että päätimme lähteä vielä yhdelle sukellukselle paikkaan, jossa nitä oli aiemmin nähty paljon, keräämään hieman tuliaisia kotiin. Lähdimme matkaan ja ansioitunut venekuskimme, Nico, kuljetti meidät varmoin ottein oikealle paikalle. Vene nopeasti kiinni ja äijät kiireellä veteen. Koko porukka hyppäsi lähes kerralla veteen ja alkoi tonkia pohjaa. Muutamassa sekunnissa kävi siellä sellainen pölinä, että näkyvyys tippui noin 15 metristä noin 15 senttiin. Tuloksena 6 sukeltajaa, 15 minuttia ja reilut 30 kg simpukoita. Ei huono. Palasimme takaisin perkailemaan simpukoita. Kiitokset Paulille, nyt minäkin osaan perata simpukoita. Vaimokin kotona piti niistä.
Paluumatka alkoi aikaisin, jotta ehdimme Uumajasta lähtevään laivaan. Lähdimme heti kuuden jälkeen ajelemaan ja paluumatka menikin aika nopeasti ilman sen kummempia seikkailuita. Olimme Uumajassa hieman etuajassa, meillä oli pari tuntia aikaa ennen kuin piti olla satamassa, joten suuntasimme Ikeaan klassisille lihapullille ja pienoisille ostoksille. Jotkut ostivat jotain pientä kuten sohvasängyn, toiset tyytyivät servetteihin. Takaisin Vaasassa olimme myöhään pääsiäissunnuntaina noin klo 23.
Matkasta jäi reppuun iso kasa mukavaa sekä rentoa yhdessäoloa, kivoja kokemuksia ja hyviä sukelluksia. Se mikä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen oli, että vaikka lähes koko muu porukka olivat olleet yhdessä näillä reissuilla jo vuosikausia, otettiin ensikertalainen todella mukavasti porukkaan mukaan. Missään vaiheessa ei tarvinnut tuntea itseään ulkopuoliseksi. Eikä myöskään nälkäiseksi. Hippo ja Pauli osoittautuivat todellisiksi Master Chefeiksi. Ensi vuonna lähden takuulla uudellen.
Teksti: Petri Luoma
Matkapäiväkirjan, kuvia sekä videoita pinnalta ja pinnanalta löydät Petrin blogeista puolisukeltaja.net tai suoraan ao. linkeistä:
