Vedenalainen mielenosoitus Itämeren vuoksi

Minun Mereni on uusi, puolueeton järjestö, joka pyysi meitä Delfiinejä mukaan Vedenalaiseen Mielenosoitukseen Itämeren hyvinvoinnin vuoksi. Mielenosoituksessa 2.9 laskettiin puhdistettu WC-Pytty mereen.

Johtokunta oli yksimielinen osallistumisesta. Meri on meille kaikille rakas harrastuspaikka ja osallistumalla tempaukseen saamme lisää näkyvyyttä hyvälle asialle ja sukeltamiselle.

WC-Pytty saatiin Puu- ja Venetyöltä, joka oli uuden tieltä purettu. Pönttö puhdistettiin ja siihen laitettiin ohjeiden mukaan keruuastia ja tarra. Totta kai lisäsimme siihen myös oman tarran. Pytty laskettiin Sundin satamaan, lähelle Merimuseota ja Steaa. Teemu Annala toimi sukeltajana ja Marjatassa laskua suoritti Teemu ja Anni Holma sekä Paula Mylläri.

“Siellä on” totesi sukelta Teemu Annala

Valitulla paikalla virtasi paljon ja näkyvyys oli äärimmäisen heikko. Teemu kuitenkin sai pytyn asennettua kivien väliin ja tuettua pytyn kivillä. Viikko laskun jälkeen käytiin vielä tarkistamassa että Pytty on hyvin ja keruuastia kiinni. Kaikki oli niin kuin pitää ja seuraavan kerran vuoden päästä keruuastia nostetaan ylös. Itse WC-Pytty saa olla pohjassa vielä viisi vuotta ennen nostoa.

Tarkastuskäynti pytyllä

Tempauksella haluttiin nostaa esille Itämeren tila sekä valumavesien aiheuttamat ongelmat. Tapahtumaa Vaasassa oli seuraamassa Yle Pohjanmaa, Yle Österbotten, Ilkka-Pohjalainen ja Vasabladet.

Aiheesta mediassa mm. ruotsiksi https://svenska.yle.fi/a/7-10040893 ja suomeksi https://yle.fi/a/74-20048133.

Teksti: Petra