Kevään 2023 kurssin ensimmäiset avovesisukellukset

Lauantaina 20.5 Köklötintien louhoksella kokoontui kerhon kouluttajat ja P1 kurssilaiset kahdessa osassa. Ensimmäinen ryhmä aloitti kello 11.00 ja toinen ryhmä saapui paikalle tuntia myöhemmin.

Varusteiden kasausta.
Varusteiden kasausta.

Kurssilla ensimmäinen sukellus kestää noin. 10min. Tavoitteena on käydä viiden metrin syvyydessä ottamassa ensikosketus laitteisiin ja testata miltä sukeltaminen tuntuu. Pienen kierroksen jälkeen tullaan ylös, jutellaan hetki ohjaajan kanssa ja lähdetään uudelleen n. 20min kestävälle sukellukselle. Joskus voi olla, että huomataan painoja olevan liian vähän tai paljon tai muuta joka on mahdollista käydä korjaamassa ennen pidempää sukellusta.

Kurssilaisilla meni ensimmäiset sukellukset hyvin (yksi maski hukkui hetkellisesti, mutta onneksi löytyi ja pääsi takaisin omistajalleen) ja kaikki sukeltajat odottavat innolla kesäkuussa olevaa avomerireissua kerhon tukialus-Stealla. Silloin tukialus suuntaa kohti Vestkustenia ja Rönnskärin sukellustukikohtaa. Toivomme samanlaista säätä kun tänään: aurinkoista ja lämmintä. ☀️

Ensimmäiset avovesisukellutukset suoritettu
Ensimmäiset avovesisukellutukset suoritettu
nimikerrataika
Teemu A233min
Iivari220min
Stefan232min
Otso220min
Teemu H453min
Harri357min
Petri447min
Patrick465min
Janne220min
Sarah233min
Marika215min
Lauri124min
Heikki233min

Sukellusvanhin, kuvat ja teksti: Petra