Avainsana-arkisto: yleistä

Kevätkokous 2018

Lauantaina 17.3 oli Delfin ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Fennian saunatiloihin oli kokoontunut 11 kerhon jäsentä käsittelemään edellisen vuoden toimintaa. Kokouksen järjestäytymisen sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteamisen jälkeen päästiin aloittamaan varsinainen kokous, jolloin käytiin läpi sekä vahvistettiin vuoden 2017 toimintakertomus ja tilinpäätös. Tämän jälkeen kokouksessa myönnettiin vuoden 2017 johtokunnalle tili- ja vastuuvapaus.

Vuosi 2017 oli Urheilusukelluskerho Delfin ry Vaasa:n 54 toimintavuosi ja tapahtumia vuodelle on kertynyt. Sukelluskausi 2017 alkoi talvisukellustapahtumalla Raippaluodon louhoksella ja perinteisellä Norjan reissulla. Tukialuksen kunnostustyöt hieman viivästytti avomerikauden alkamista, mutta loppukesästä Stealla tehtiin yhteensä 3 viikonloppureissua Vaasan saaristoon, Sukellusleiri, Ruotsin reissu sekä Norppaleiri. Syksyllä kerho osallistui Västervikin louhoksella maanlaajuiseen DiversNight-tapahtumaan. Vaasan uimahallilla on seuran vuorolla harjoitellut Uppopalloilijat, Norpat ja kerhon muut jäsenet. Seuran JuniorScuba-kurssi jatkui vuodelta 2016 ja uusi laitesukelluksen peruskurssi järjestettiin. Vaasalaisten sukellusseurojen muodostama uppopallojoukkue Pyöriäiset järjestivät Vaasa Cup XII – uppopalloturnauksen ja tämän lisäksi Norpat sekä laitesukeltajat ovat aktiivisesti osallistuneet muihin tapahtumiin, joita uimahallilla on ollut.

LINKKI: Vuoden 2017 Toimintakertomus , lisätään kun on valmis

Edellisen vuoden toiminnan katselmuksen jälkeen oli pienen tauon paikka, jolloin nautittiin pientä purtavaa. Tarjolla oli suolainen pannukakku sekä vihersalaatti ja sen päälle vielä kahvit. Sen jälkeen, kun sauna oli laitettu lämpenemään, jatkoimme vielä kokousta kuluvan kauden suunnittelulla.
Viime syyskokouksessa päätettiin, että johtokunta selvittää Rönnskärin laiturin kunnostamiseen liittyvät seikat ja tekee esityksen korjaussuunnitelmasta kerhon kevätkokoukseen, jossa asiaa käsitellään uudestaan. Johtokunta on perustanut toimikunnan laiturin korjausta varten, mutta suunnitelma laiturin korjaukseen ei valmistunut vielä kevätkokousta varten. Toimikunta esittelee kevään suunnittelupalaverissa suunnitelman sekä aikataulun hankkeelle ja näillä näkymin korjaustyöt aloitetaan keväällä. Rönnskärin laiturin kunnostaminen rahoitetaan osittain ELY-keskuksen myöntämällä tuella.

Ennen kokouksen päättämistä kerhon vastuukouluttaja toi esille kerhon ensiapukouluttajan tarpeen. Kyse olisi ensiapukouluttajien koulutuksesta, jossa huomioidaan erityisesti sukellustapaturmissa tarvittavat ensiaputaidot. Koulutus perustuu Divers Alert Network Europen (DAN) koulutusohjelmaan ja tarkoituksena olisi kouluttaa yksi kerhon jäsenistä, joka hoitaa kerhon oman ensiapukoulutuksen. Keskustelun jälkeen johtokunta valtuutettiin asian selvittelyyn ja toimeenpanoon mikäli kustannukset pysyvät maltillisena.
Virallisen kokouksen päätyttyä saunottiin ja vaihdettiin kuulumisia. Kaikki näytti viihtyvän, osa hieman pidempäänkin.

Teksti ja kuva: Paula Mylläri