Avainsana-arkisto: Rönnskär

Norppaleiri 2018 – Saariston luonto

Tänä vuonna Delfin ry:n perinteinen Norppaleiri Rönnskärissä oli 10-12.2018. Myrskyisä sää ja tuulet tuottivat leirin järjestäjille hieman päänvaivaa viikonlopulle, mutta kun viisaat päät lyö yhteen, niin nopeasti saadaan uudet suunnitelmat tehtyä. Siispä kerhon tukialus, Stea, siirrettiin perjantaina päivällä Bergöhön odottamaan leiriporukkaa. Siirrossa mukana oli myös Tommy Ahlskogin vene, joka toimi leirin toisena kuljetusaluksena. Norppaohjaajat ja suurin osa Norpista lähtivät iltapäivästä Palosaaren Merimuseon edestä bussilla kohti Bergötä – kiitokset siitä Engsbo Charter:lle joka sai meille nopealla aiktatululla hankituksi bussin. Kiva bussimatka tuntui lyhyeltä ja osalle lapsista matka oli hieman jännittäväkin, koska he kulkivat ensimmäistä kertaa lossin kyydissä. Nopea lastaus, päänluku ja eväiden jako oli paikallaan Bergön kalasatamassa, sillä tuulet vaan yltyivät. Bergöstä keikuttiin suhteellisen kovassa tuulessa Rönnskäriin, mutta lapsilla oli ”yhtä hauskaa, kuin Powerparkissa”. Perille päästyämme laittelimme saunaa päälle ja pystytimme leiriä. Saunan sekä uinnin jälkeen tortilla maistui iltapalaksi ja uni tuli silmiin.

LInja-autossa on tunnelmaa
LInja-autossa on tunnelmaa

Matkalla Stealla
Matkalla Stealla

Aamu lähti käyntiin aamupuurolla, sekä leivällä ja aikuiset saatiin hereille kahvilla. Jonkin verran yöllinen tuuli oli kolisuttanut peltejä saaren mökeissä, mutta suurin osa oli saanut hyvin nukuttua. Aamupalan jälkeen aloitimme rastikoulutuksen leirin teeman mukaisesti. Samalla kun Paulan ja Petran rastilla kierrettiin lasten kanssa saarta, he saivat tietoa saaren historiasta, rakennuksista ja luonnosta. Samu ja Ralf tekivät lasten kanssa ritsoja ja Satu opetti, kuinka selviytymisranneke tehdään. Jenni kertoi saaressa kasvavista yrteistä ja kasveista, sekä kuinka niitä voi hyödyntää esimerkiksi ruokana ja rohtoina. Reippaat vahemmat olivat rastikoulutuksen aikana perunateatterissa ja Veskun avustuksella laittoivat meidän lounaan alulle. Hirvenjauhelihakeitto maistuikin hyvälle aamupäivän ohjelman jälkeen.

Taisi olla ritsat myös isien mieleen
Taisi olla ritsat myös isien mieleen

Selvitytmisrannekerasti
Selvitytmisrannekerasti

Petran ja Paulan rasti
Petran ja Paulan rasti

Tuuli ei sitten ollut meille suotuisa lauantainakaan ja turvallisuus syistä päädyimme lounaan jälkeen snorklaamaan Fäliskärin lahdessa. Tämän jälkeen lapset ui ja saunoi, saunoi ja ui. Parin tunnin jälkeen jouduttiin tekemään tähän tauko ja oli lättyjen aika. Paistotalkoissa oli myös vanhempia mukana, kun 3 pannulla tuli jatkuvalla syötöllä lättyä valmiiksi noin reilut 150kpl. Tämän jälkeen jaksoi sitten pikkuhiljaa kävellä Valtion laituriin ja kuunnella mitä Merivartioston miehistöllä oli meille kerrottavaa. Tänä vuonna mietimme yhdessä heidän kanssaan, kuinka heidän toiminta ottaa saariston luonnon huomioon ja minkälaisia tehtäviä heille tulee liittyen luontoon. Tietysti pääsimme kiertämään alusta ja uutuutena meille näytettiin kuinka köyden heitin toimi. Tämä olikin lasten suosikki – sitä pääsi useampi lapsi oikein testaamaan. Merivartiostolle tarjottiin lättyä ja kahvia, sekä lapsille Jonnan tekemiä poppareita samalla, kun meidän iltaohjelma jatkui. Vuorossa oli tietenkin perinteinen aikuisten esittämä tarinanäytelmä ja leirin parhaiden palkitseminen. Esityksessä saatiin seurata ”Pienen Merenneidon seikkailua”, jota seurasi leirin palkitsemiset. Tänä vuonna palkittiin leirin Näppärät, Himosnorklaajat, Saunojat ja Yrttitieteilijät – kaikki lapset saivat Urtekramin lahjoittamat suihkutettavat hoitoaineet. Hetken lapset kerkesivät vielä pelata korttia, ennustaa ja juoksennella kallioilla, kunnes heidän oli aika mennä iltapuille. Ohjaajat ja vanhemmat kävivät leirin hiljentyessä vielä saunassa, ennenkuin kävivät nukkumaan.

Snorklaamista
Snorklaamista

Uimista
Uimista

lisää uimista
lisää uimista

Sunnuntain aamupalalla maistui taas puuro, leipä ja kahvi, jonka jälkeen seurasi vapaata puuhastelua ja paikkojen siistimistä. Lapset?! No ne tietenkin ui ja saunoi, saunoi ja ui. Osa tietysti viimeisteli puuhommia aikuisten kanssa – leirin aikana loput seuran mökin edessä olevat pölkyt oli halottu ja pinottu. Reippaita vanhempia ja lapsia oli taas tänä vuonna mukana! Yksi innokas poika oli ottanut oman kirveen mukaan tänä vuonna. Lounaaksi syötiin kanakastiketta ja riisiä. Kotia kohti lähdimme hieman puolen päivän jälkeen, kun leiri oli purettu. Kotimatka sujui leppoisin tunnelmin, tuultakaan ei tässä vaiheessa enään ollut. Aikuiset ja lapset pelasivat korttia, söivät välillä välipalaa ja juttelivat. Parasta lasten mielestä leirin aikana oli: ”Vapaa-aika”, ”Ritsan tekeminen”, ”Ruoka oli hyvää”, ”Se ennustaminen oli kivaa” ja ”Merivartioston tyypit oli hyviä”. Aikuiset koki, että leiri oli: ”Nollaus arjesta”, ”Mahtavalla paikalla järjestetty” ja ”Hieno kokemus lapsen kanssa”.

Ohjaajat kiittää kaikkia lapsia ja aikuisia, jotka osallistuivat tänä vuonna – tuulesta ja tuiskusta huolimatta meillä oli mahtava leiri!

Leirille osallistui 24 lasta ja 21 aikuista (Otsikkokuvasta puuttuu yksi isä)
Leirille osallistui 24 lasta ja 21 aikuista (Otsikkokuvasta puuttuu yksi isä)

ISO KIITOS LEIRIN SPONSOREILLE: Aktia-säätiö, Dermoshop Oy, Oy Vaasan Vihannes – Vasa Grönsaker Ab, Huutoniemen K-Supermarket, Andreas Knips Hembageri, Urtekram International/Midsona, Berg Trading Oy, Patriks Bilservice, K-Market Sundom, Runsorin Fazer Amica, Suomalainen kirjakauppa ja muut meitä tukeneet tahot.

Teksti: Paula Mylläri
Kuvat: Jenni Paavola, Jonna Ikäheimonen, Juuso Halin

Kaikki kuvat ja lisääkin on nähtävissä kuva-albumissa. Leirin vetäjiltä saa kysymällä käyttäjä-tiedot.

Ensiapu saaristossa, Norppaleiri 11.-13.8.2017

Norppaleiri 11.8–13.8
Teemana: Ensiapu saaristossa

Perjantai iltapäivällä 19 lasta ja 20 aikuista lähtivät Stealla kohti Rönnskäriä viettämään viikonlopun yli kestävää Norppaleiriä. Osa Leirin aikuisista siirtyi Rönnskäriin Nikon nopeammalla veneellä ja he lämmittivät saunaa sekä valmistelivat iltapalaa leiriläisille. Stean matka oli hieman kuoppaista, mutta matka taittui hienosti kokeneen kuskin matkassa. Matkaeväänä meillä oli sämpylää ja lasten sekä aikuistenkin iloksi pillimehua. Perille päästyämme vene purettiin ja majoituspaikat jaettiin. Seuran oman mökin lisäksi majoituspaikkoja oli hankittu Metsähallitukselta sekä Petolahden- ja Bergön jakokunnilta. Saunomisen ja uimisen jälkeen iltapalaksi syötiin grillattua makkaraa sekä dippivihanneksia. Tämän jälkeen menimme hampaidenpesun jälkeen nukkumaan.
(klikkaa kuvia isommaksi)

Lähtöä valmistellessa käytiin leirin säännöt läpi
Lähtöä valmistellessa käytiin leirin säännöt läpi

Lauantaiaamu alkoi aamupalalla, jolloin tarjolla oli puuroa, leipää, leikkeleitä, mehua ja kahvia. Klo 10.00 alkoi leirin teeman mukainen ohjelma. Puolet lapsista lähtivät snorklaamaan ja puolet lapsista osallistuivat rastikoulutukseen. Koska tuulet olivat sen verran kovia, jäimme turvallisuussyistä Fäliskärin lahteen snorklaamaan, ja maisemasukelluksen aikana pystyimmekin näkemään opettelemiamme vesikasveja. Snorklaajat näkivät ainakin ahvenvitaa, hapsivitaa, lettiruskolevää ja viherahdinpartaa. Osa snorklaajista onnistui myös näkemään isoja parvia kolmipiikkisiä veden alla. Rastikoulutuksessa opeteltiin ensiapua
saaristossa, johon kuului: Hukkuneen elvytys ja hätäpuhelun tekeminen, ensiaputaidot, tulen tekeminen, loukkaantuneen kuljetus maastossa (mm.paarien rakentaminen) ja VHF:n käyttö. Lounaaksi syötiin Broilerikeittoa, jonka valmistuksessa myös vanhemmat auttoivat. Lounaan kruunasi pullakahvit.

Hukkuneen elvytys on osa yleissivistystä vesiharrastuksen parissa
Hukkuneen elvytys on osa yleissivistystä vesiharrastuksen parissa

Saaristossa on hyvä osata esimerkiksi haavan sitominen, kolmioliinan käyttö, kyyn pureman- ja palovamman ensiapu.
Saaristossa on hyvä osata esimerkiksi haavan sitominen, kolmioliinan käyttö, kyyn pureman- ja palovamman ensiapu.

Ei savua ilman tulta…tulentekoa varten on osattava käyttää piikiveä ja muita tarvikkeita
Ei savua ilman tulta…tulentekoa varten on osattava käyttää piikiveä ja muita tarvikkeita

Näin se loukkaantuneen kuljetus onnistuu omatekoisella paarilla
Näin se loukkaantuneen kuljetus onnistuu omatekoisella paarilla

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Lounaan jälkeen lauantai jatkui snorklauksella niiden osalta jotka olivat olleet rastikoulutuksessa ja ne, jotka olivat aamupäivällä snorklaamassa, opettelivat rastikoulutuksessa ensiaputaitoja. Tämän jälkeen oli vapaata touhuamista ja välipalaksi syötiin lättyjä kermavaahdolla ja hillolla sekä tuoreilla mansikoilla. Tässä taisi ohjaajilla ja vapaaehtoisilla vanhemmilla tulla hieman hiki, kun lättyjä paistettiin noin 100 kpl neljällä pannulla! Välipalan jälkeen Merivartiosto saapui kertomaan heidän toiminnastaan. Merivartiosto piti kattavan esitelmän heidän ensiapuvälineistään ja paareistaan sekä antoivat pienen näytöksen kuinka ihminen haetaan ja nostetaan merestä.
Juusoa nostetaan tyhjiöpaareilla.
Juusoa nostetaan tyhjiöpaareilla.

Merivartiostolle tarjottiin kiitokseksi pullakahvit ja lättyjä, jonka lomassa lauantai-ilta jatkui leirin parhaiden palkitsemisella. Palkinto annetiin ”Superuimareille” (Oona, Iida, Oskari, Niila ja Vanilja), ”Pelastajille”(Saara, Elisa M. Ella, Åsa, Tilda ja Anni), ”Korttihaille”(Jesse ja Viljami), ”Voimanorpille” (Helmi, Julius, Lukas ja Elisa L.) ja ”Tulentekijöille” (Santeri ja Fanni). Kaikki saivat Jalmari jumppapussin ja hiirimaton sekä erittäin hyvin varustellun Retkeilijän ensiapupakkauksen. Palkitsemisen jälkeen lapset saivat istuutua leirinuotiolle, syödä popcornia ja nauttia aikuisen esittämästä tarinanäytelmästä. Esityksessä nähtiin hienoa heittäytymistä rooliin ja näyttelijät laittoivat parastaan. Isot aplodit sekä Merivartioston kiitoshuuto lämmitti kovasti näyttelijöitä. Illan päätteeksi lapset saivat lihapiirakkaa, karjalanpiirakkaa ja lisukkeita iltapalaksi, jonka jälkeen lapset lähtivät iltapuille. Aikuiset ja leirin ohjaajat päättivät illan mukavalla saunomishetkellä – joku aikuisista taisi käydä talviturkkinsakin heittämässä samalla. Aikuisten iltapalan jälkeen leiri hiljentyi.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.

Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.

Sankaritarina metsässä
Sankaritarina metsässä

Iloinen leiriväki
Iloinen leiriväki

Sunnuntaiaamu alkoi aamupalalla, jolloin tarjolla oli tuttuun tapaan puuroa, leipää, leikkeleitä, mehua ja kahvia sekä keitettyä kanamunaa. Aamupäivä meni vapaan touhuamisen merkeissä ja leirin pois laittamisessa. Ennen kotiinlähtöä lounaaksi oli Spagetti Bolognese ja jälkiruokakahvit. Kotisatamaa kohti lähdettiin taas kahden veneen voimin ja kotimatka olikin hieman tasaisempaa kuin tullessa.
Lasten laulu raikaa kannella: ”Sou – sou - soudetaan nyt jo rantaan päin…”
Lasten laulu raikaa kannella: ”Sou – sou – soudetaan nyt jo rantaan päin…”

Iso kiitos leirin onnistumisesta ohjaajille, lapsille sekä heidän vanhemmille!

Ohjaajat haluavat kiittää tämän vuoden leirin tukijoita, jotka ovat :
Vaasan Vanha Apteekki, Nordea, Kodial, Vaasan Vihannes, Andreas Knip, Suomalainen Kirjakauppa, Vaasan Mylly, Sundom K-Market sekä Ralfin eno, Petran äiti ja Juuso. Kiitokset kuuluvat myös Merivartiostolle mieleenpainuvasta vierailusta leirillä!

Teksti: Jenni & Paula
Kuvat: Jenni, Jonna, Petra ja Ilkka

Lisää kuvia myös galleriassa, mihin käyttiksen saa kysymällä vaikka norppaohjaajilta tai Harrilta

Sukellusleiri 5-9.7.2017, Rönnskär

Leiriteltat
Leiriteltat

Keskiviikkoiltana 10 leiriläistä uhmasivat tuulista sekä aallokkoista keliä ja suuntasivat Stealla kohti Rönnskäriä. Vastassa Rönnskärissä olivat 5 leiriläistä, jotka olivat tulleet omilla veneillä. Majoitus oli teltoissa. Keskiviikkoilta meni leiriä pystyttäessä, saunoessa ja grillattaessa. Ensimmäinen yö teltassa oli tuulinen ja sateinen. Nukutut tunnit jäivät vähiin.

Sukellussäiden odotus kululuu joutuisaan puuhastellessa.
Sukellussäiden odotus kululuu joutuisaan puuhastellessa.

Torstaina aamupuuron ja kahvin jälkeen odottelimme tuulen tyyntymistä – aikuiset puuhastelivat pihassa ja lapset pyydystivät haaveilla pikkukaloja. Lounaaksi syötiin Italian pataa. Sukeltamaan päästiin puolen päivän jälkeen Andrea Doria:lle aurinkoisessa kelissä – mainingit asettivat hieman haastetta varusteiden pukemisessa, mutta yhteistyöllä kaikki saivat varusteet kivasti päälle. Illalla saunottiin ja grillattiin. 2 leiriläistä lähtivät tässä vaiheessa kotiin konfirmaatiovalmisteluihin. Hetken istuttiin nuotiolla, kun lapset grillasivat vaahtokarkkeja. Aikainen nukkumaanmeno oli kaikille mieluinen edellisen yön jälkeen. Toinen yö teltassa sujuikin jo paremmin.

Sukeltamassa
Sukeltamassa

Perjantain aamupalan jälkeen lähdettiin aika nopeasti liikkeelle hyvässä kelissä. Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ensimmäisenä sukelluskohteena oli Azira, missä näkyvyys sukelluksen aikana oli hyvä. Tonnikalasalaatti sekä tuore sämpylä maistui lounaalla ja sen jälkeen otettiin pienet päivänokoset kannella. Päivän toinen sukellus tehtiin Christiansborgin keulalle. Näkyvyys oli kohtalaista ja vesi kylmää (3’C). Rönnskäriin palatessa neljä seuran jäsentä oli tullut viettämään viikonloppua sukelluksen parissa. Välipalaksi paistettiin tikkupullaa. Ennen saunomista ja grillaamista tehtiin vähän puutöitä. Loppuilta vaihdettiin kuulumisia nuotiolla.

Loistava sukelluskeli
Loistava sukelluskeli

Lauantaipäivä valkeni tyynenä ja aurinkoisena, nyt pärjäsi jo shortseilla! Aamupuuron ja kahvin jälkeen Stea suuntasi kohti Storskäriä. Päivän ensimmäinen kohde oli Providenzia. Kun suurin osa aikuisista sukelsi lapset pääsivät päiväretkelle Storskäriin Jarkko-sedän ja Ritva-tädin kanssa. Lounaaksi syötiin uunimakkaraa ja perunamuusia. Lounaan jälkeen käytiin uudestaan Christiansborgin keulalla, jotta kaikki leiriläiset pääsivät tutustumaan kohteeseen. Parempaa sukelluskeliä ei olisi voinut toivoa! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pieni tuulenvire oli jo toiveessa varusteita pukiessa. Rönnskäriin saavuttaessa puutöitä tehtiin iso kasa ja välillä huilattiin sekä syötiin muurikkalettuja. Puutöiden jälkeen sauna ja uinti tuntuivat hyvältä. Leirinuotiolla grillattiin ja kuunneltiin muusiikkia. Osalla leiriläisillä taisi laituritanssit venähtää yön pikkutunneille.

Sauna- ja leirinuotiopuita
Sauna- ja leirinuotiopuita

Sunnuntaina nukuttiin hieman pidempään ja syötiin puurot ja juotiin aamukahvit rauhassa kauniissa kesäsäässä. Sunnuntaina purettiin leiriä, laitettiin paikkoja kuntoon ja lapset pulahtivat viimeiset kerrat mereen. Yhteistuumin päätettiin, että kotimatka taitetaan ilman sukelluspysähdystä. Kotimatkalle Stealla lähti 11 leiriläistä ja muut siirtyivät kotisatamaan omin venein.

Väsynyt leiriläinen
Väsynyt leiriläinen

Leirillä oli mukana : Henri Paavola, Jenni Paavola , Vanilja Paavola, Paula Mylläri , Vesa Mylläri, Elisa Mylläri, Ella Mylläri, Jouni Keskimäki, Pauli Uusitalo, Juudit Uusitalo, Allan Foxell, Ida Foxell , Jarkko Vuorinen, Lotta Vuorinen, Kerttu Vuorinen, Petra Särkijärvi, Ritva Rantala, Niko Miettinen ja Lasse Lintala.

Sukellukset leirin aikana:

Nimi aika
Vesa Mylläri 2h 36min
Paula Mylläri 2h 29min
Pauli Uusitalo 2h 25min
Elisa Mylläri 2h 24min
Jenni Paavola 2h 13min
Jouni Keskimäki 2h 4min
Lasse Lintala 1h 1min
Henri Paavola 57min
Petra Särkijärvi 47min
Jarkko Vuorinen 38min
Ida Foxell 7min

Sukellusten kokonaisaika koko leirin aikana oli 16h 54min

Leiri oli kaikin puolin onnistunut ja tästä on hyvä jatkaa vanhaa perinnettä!
Teksti: Jenni & Paula
Kuvat: Jenni & Vesku

Norppa-leiri 2016

Leirille lähdettiin 12.8.2016 reippaassa vastatuulessa kahdella veneellä: Stealla ja Niko Miettisen veneellä. Reilu 40 leiriläistä saatiin Rönnskäriin ilman, että kenellekkään tuli paha olo. Rönnskärissä odotti lämmin sauna ja grillatut makkarat, joita Nikon veneellä menneet aikuiset olivat valmistaneet.
Kaikille löytyi illalla vielä mökki ja sieltä sänky johon päänsä kallistaa.

Kumiveneellä menossa ryhmä harjoittelemaan ajamista.
Kumiveneellä menossa ryhmä harjoittelemaan ajamista.
Ryhmä norppia palaamassa snorklausmatkalta
Ryhmä norppia palaamassa snorklausmatkalta
Yks norppaohjaaja ihan meritähtenä
Yks norppaohjaaja ihan meritähtenä
Lapsia lauantaina nuotiolla palkitsemisien jälkeen.
Lapsia lauantaina nuotiolla palkitsemisien jälkeen.

Lauantaina aamulla keitettiin 11 litraa kaurapuuroa, joka teki kauppansa nälkäisille leiriläisille. Vähän meinasi aamupäivällä sataa, mutta se loppui kaikkien onneksi puolelta päivin. Lapset saivat lauantaina snorklata, ajaa kumivenettä sekä opetella solmuja ja merimerkkejä. Oli sen verran navakka tuuli vielä lauantaina, että ”ulos” emme päässeet snorklaamaan. Välillä syötiin kanasoppaa ja iltapäivällä lättyjä. Illalla saimme vielä popcornia.
Merivartiosto ja meripelastusseura saapuivat esittelemään kalustoaan ja toimintaansa lauantaina alkuillasta. Siinä riitti ihmettelemistä jokaiselle ikäpolvelle. Illalla oli vuorossa lisää saunomista ja uimista, grillaamsita, aikuisten esittämä näytelmä ja lasten palkitsemiset.
Voltilla veteen
Voltilla veteen
Yleisöä seuraamassa näytelmää, joka on rajautunut ulos kuvasta :-)
Yleisöä seuraamassa näytelmää, joka on rajautunut ulos kuvasta 🙂

Sunnuntaina sauna heti aamusta päälle ja aamupalan jälkeen seurasi lisää uintia ja saunomista, kamojen pakkaamista ja ruoan tekemistä. Yksi pieni haaverikin matkalla sattui, mutta osaavan henkilöstön käsissä kaikki sujui mallikkaasti. Kotimatkalla olikin sitten väsynyttä sakkia, lapsia nukkui siellä ja täällä pitkin alusta. Leirillä mukana olleet aikuiset ja lapset olivat aivan mahtavia, ei murehdittu pienistä ja yhteishenki oli ihan käsin kosketeltavaa.
Ensi vuonna uudestaan, tämä on kivaa!

Teksti: Jenni