Aihearkisto: Merenkurkku

Avomerikoe 16-17.6.2018

Lauantaina oli seuran perinteisen Avomerikokeen aika. Reissun vetäjänä oli Teemu Holma ja kipparina Harri Manninen. Mukaan reissuun lähti kolme kurssilaista, kuusi sukeltajaa ja kaksi lasta.

Laiva on lastattu sukeltajilla ja seikkailumielisillä lapsilla (Steasta ajokuva, vaikka on tulomatkalta)
Laiva on lastattu sukeltajilla ja seikkailumielisillä lapsilla (Steasta ajokuva, vaikka on tulomatkalta)

Lähtö oli aamusta ja aallokko silloin vielä maltillista. Tuulen vuoksi alkuperäinen suunnitelma kuitenkin muuttui ja ensimmäinen sukellus tehtiin Skravelgrynnorna pohjoispuolella tuulen suojassa. Kurssilaiset pääsivät harjoittelemaan veteen menoa veneestä ja tekemään maisemasukelluksen jyrkässä rinteessä. Näkyvyyttä sukelluksen aikana oli noin 3m ja veden lämpötila oli 10 astetta. Sukelluksen jälkeen ruoka maistui – osalla oli omaa evästä mukana ja osa nautti yhteisruokailun antimista. Ruokailun jälkeen laitettiin kompura ja kone käyntiin, Jouni vastasi pullon täytöstä samalla, kun Harri ajeli kohti Fäliskäriä.

Stea kiinnitettiin Valtion laituriin matalasta vedestä johtuen. Päivän seuraava sukellus tehtiin Ulrikalla (tai sitä etsiessä) ja kohteeseen päästiin seuran kumiveneellä. Näkyvyyttä sukelluksen aikana oli 5m ja veden lämpötila 14 astetta. Samaan aikaan, kun toiset sukelsi, niin sauna lämpesi seuran mökillä.

Tytöille riitti yksi sukellus lauantaina, mielummin kantoivat vettä saunalle ja puuhastelivat.
Tytöille riitti yksi sukellus lauantaina, mielummin kantoivat vettä saunalle ja puuhastelivat.

Lauantain sukellusten jälkeen kurssilaiset Sofia, Ida ja Tom saivat Sukeltajan kasteensa yhdessä viime vuoden JuniorScubalaisten Elisan ja Oonan kanssa. Rituaali Rönnskärissä on jo monena vuonna ollut osana seuran avomerikoetta, mutta viime vuosi jäi väliin, kun avomerikoe suoritettiin muualla. Jouni luotsasi sokkona olevat sukeltajanalut kivikkoisen reitin läpi ja Veskun perässä he vannoivat Vedenalaisen Veljeskunnan Valan. Snorkkelin läpi tarjotun hörpyn jälkeen pääsimme onnittelemaan seuran uusia sukeltajia ja aloittamaan saunomisen. Uimassa käytiin moneen otteeseen – varsinkin Ella ja Judith viihtyivät vedessä. Grillaillun jälkeen painoimme pään tyynyyn ja uni maistui. Stealla nukkuvien yöunia taisi kyllä lokkien yömenot hieman häiritä, kun seuran veneen kansi oli heidän mielestä oiva tanssilattia.

Sukelluspariin on luotettava vaikka olisi huono näkyvyys (Ida paperi maskissa)
Sukelluspariin on luotettava vaikka olisi huono näkyvyys (Ida paperi maskissa)

Jonossa Jounin perässä on turvallista mennä
Jonossa Jounin perässä on turvallista mennä

Sukeltajan kaste
Sukeltajan kaste

Sunnuntaiaamu oli aurinkoinen ja tuulta ei ollut juurikaan. Harrin hyvän puuron ja aamupalan jälkeen suuntana oli Christiansborg. Siellä tehtiin yksi sukellus suhteellisen lämpöisissä olosuhteissa näkyvyyden ollessa n. 3m. Tämän sukelluksen jälkeen matka jatkui ja samalla syötiin lounaaksi hernekeittoa sekä mukaan otettuja eväitä. Pullojen täytön jälkeen oltiinkin jo perillä Westkustenilla, jossa tehtiin viikonlopun viimeinen sukellus. Westkustenilla näkyvyyttä oli n. 4m ja veden lämpötila oli 10 astetta. Ahtojäät olivat muokanneet sukelluskohdetta ja taas löytyi uutta katseltavaa, kuten kauniita puukaaria ja kuvioitua porsliinia.

Christiansborg keskikansi
Christiansborg keskikansi

Vestkustenin potkuri
Vestkustenin potkuri

Kotimatkalla kerratiin hapenantolaitteen kasausta ja käyttöä. Ennen laituriin kiinnittymistä siivottiin, tyhjätiin Stean septitankki ja täytettiin makeavesisäiliö – näin vene on taas valmiina kohti uusia seikkailuja.

Teemu johtotehtävissä
Teemu johtotehtävissä

Matkalla mukana olleet ja sukellukset sen aikana:

Nimi kerrat aika
Ida Lintala 4 1h 54min
Harri Manninen 5 1h 54min
Pauli Uusitalo 4 1h 48min
Vesa Mylläri 4 1h 44min
Teemu Holma 4 1h 42min
Jouni Keskimäki 4 1h 41min
Tom Kanerva 4 1h 37min
Sofia Nordback 3 1h 10min
Paula Mylläri 2 1h 1min
Elisa Mylläri 2 54min
Oona Holma 2 51min

yhteensä 16h 16min, Sukellusvanhin Teemu Holma

Kuten Teemu sen sanoi: ”Kiitos kaikille omani ja edustamani yhtiöni puolesta!

Teksti: Paula Mylläri
Kuvat: Harri Manninen, Pauli Uusitalo, Vesa & Paula Mylläri

SeniorSukeltajan Kesäsuunnitelmat

Kesän suunnittelupalaverin ja yllärisyntymäpäiväjuhlan osallistujat
Kesän suunnittelupalaverin ja yllärisyntymäpäiväjuhlan osallistujat

Delfiinit kokoontuivat 18.5. keväiseen suunnittelupalaveriin Merenkyntäjien saunalle Vaskiluotoon meren äärelle. Sauna-illan tarkoituksena oli saada sovittua uimarantojen vedenalaisen osuuden siivouksista vastaavat sekä kesän Stea-tukialuksen viikonloppujen vetovuorot.

Kannattaa siis seurailla forumia, sillä luvassa on monta viikonloppu-reissua, arki-iltasukelluksia sekä muuta mukavaa!!

Illan kuluessa juhlimme tuoreen seniorisukeltajan 4-kymppisiä. Puheenjohtaja Petra onnitteli syntymäpäivä-sankaria ja ojensi lahjaksi hienon fleesetakin!

PJ Petra piti juhlapuheen ja esitteli lahjan sankarille.
PJ Petra piti juhlapuheen ja esitteli lahjan sankarille.

Yllätetty sankari loisti tyytyväisyyttään!
Yllätetty sankari loisti tyytyväisyyttään!

Loppuilta meni saunomisen lisäksi juhlapöydän antimista ja toisten seurasta nauttien.

Tyyntä myrskyn edellä.

Viikonloppu 18-20.8.2017
Luvassa oli todella vaihtelevaa keliä, perjantain pieni tuuli muuttuisi loppuviikonlopusta melkoiseksi lounaan suunnalta puhaltavaksi puhuriksi, siispä suunta pohjoiseen tuulen suojaan. Ajatuksena, että Björköby:n edustalla tai Mikkelin saarten takana päästään ainakin sukeltamaan.

Ellokuussa ilta pimenee jo varhain.
Ellokuussa ilta pimenee jo varhain.

Elokuussa alkaa hämärä jo tulla melko aikaisin illalla joten sukellus oli käytännössä yösukellus ja lamppu oli ihan pakollinen varuste, muutoin ei paljon olisi nähnyt.

Lauantai alkoi ihan tyynessä kelissä ja luvattu tuulen kasvu alkoikin vasta illalla, joten päästiin kolmelle hylylle sukeltamaan.

Simon Atlantalla
Simon Atlantalla

Viikonlopulle osallistuneet lauantai illalla Mikkelin saarten grillipaikalla.
Viikonlopulle osallistuneet lauantai illalla Mikkelin saarten grillipaikalla.

Sunnuntai yö kuunneltiinkin kun tuuli vinkui Stean nurkissa ja vaikkakin tuulen voima päivällä olikin 15m/s lounaasta, oli se yön puhalluksista vähän jopa tyyntynyt. Aamupäivällä yritettiin vielä mennä sukeltamaan, mutta ei löytynyt suojaista paikkaa missä olisi viitsinyt ankkurissa olla, joten ajeltiin kohti Vaasa. Matkalla pysähdyttiin Bernyllä jätskille.

Sunnuntaina ei välillä nähnyt eteensä, kun aallot löivät Stean yli.
Sunnuntaina ei välillä nähnyt eteensä, kun aallot löivät Stean yli.

Matkalla mukana olleet ja sukellukset sen aikana:

Nimi aika
Harri Manninen 2h 45min
Simon Gåddnas 2h 20min
Ismo Ojala 2h 00min
Jouni Keskimäki 2h 00min
Valtteri Viik oh 20min

Sukellusten kokonaisaika oli 9h 25min, sukellusvanhin Timo Viik

Ensiapu saaristossa, Norppaleiri 11.-13.8.2017

Norppaleiri 11.8–13.8
Teemana: Ensiapu saaristossa

Perjantai iltapäivällä 19 lasta ja 20 aikuista lähtivät Stealla kohti Rönnskäriä viettämään viikonlopun yli kestävää Norppaleiriä. Osa Leirin aikuisista siirtyi Rönnskäriin Nikon nopeammalla veneellä ja he lämmittivät saunaa sekä valmistelivat iltapalaa leiriläisille. Stean matka oli hieman kuoppaista, mutta matka taittui hienosti kokeneen kuskin matkassa. Matkaeväänä meillä oli sämpylää ja lasten sekä aikuistenkin iloksi pillimehua. Perille päästyämme vene purettiin ja majoituspaikat jaettiin. Seuran oman mökin lisäksi majoituspaikkoja oli hankittu Metsähallitukselta sekä Petolahden- ja Bergön jakokunnilta. Saunomisen ja uimisen jälkeen iltapalaksi syötiin grillattua makkaraa sekä dippivihanneksia. Tämän jälkeen menimme hampaidenpesun jälkeen nukkumaan.
(klikkaa kuvia isommaksi)

Lähtöä valmistellessa käytiin leirin säännöt läpi
Lähtöä valmistellessa käytiin leirin säännöt läpi

Lauantaiaamu alkoi aamupalalla, jolloin tarjolla oli puuroa, leipää, leikkeleitä, mehua ja kahvia. Klo 10.00 alkoi leirin teeman mukainen ohjelma. Puolet lapsista lähtivät snorklaamaan ja puolet lapsista osallistuivat rastikoulutukseen. Koska tuulet olivat sen verran kovia, jäimme turvallisuussyistä Fäliskärin lahteen snorklaamaan, ja maisemasukelluksen aikana pystyimmekin näkemään opettelemiamme vesikasveja. Snorklaajat näkivät ainakin ahvenvitaa, hapsivitaa, lettiruskolevää ja viherahdinpartaa. Osa snorklaajista onnistui myös näkemään isoja parvia kolmipiikkisiä veden alla. Rastikoulutuksessa opeteltiin ensiapua
saaristossa, johon kuului: Hukkuneen elvytys ja hätäpuhelun tekeminen, ensiaputaidot, tulen tekeminen, loukkaantuneen kuljetus maastossa (mm.paarien rakentaminen) ja VHF:n käyttö. Lounaaksi syötiin Broilerikeittoa, jonka valmistuksessa myös vanhemmat auttoivat. Lounaan kruunasi pullakahvit.

Hukkuneen elvytys on osa yleissivistystä vesiharrastuksen parissa
Hukkuneen elvytys on osa yleissivistystä vesiharrastuksen parissa

Saaristossa on hyvä osata esimerkiksi haavan sitominen, kolmioliinan käyttö, kyyn pureman- ja palovamman ensiapu.
Saaristossa on hyvä osata esimerkiksi haavan sitominen, kolmioliinan käyttö, kyyn pureman- ja palovamman ensiapu.

Ei savua ilman tulta…tulentekoa varten on osattava käyttää piikiveä ja muita tarvikkeita
Ei savua ilman tulta…tulentekoa varten on osattava käyttää piikiveä ja muita tarvikkeita

Näin se loukkaantuneen kuljetus onnistuu omatekoisella paarilla
Näin se loukkaantuneen kuljetus onnistuu omatekoisella paarilla

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.
Ei ole Norppaleiriä ilman snorklausta.

Lounaan jälkeen lauantai jatkui snorklauksella niiden osalta jotka olivat olleet rastikoulutuksessa ja ne, jotka olivat aamupäivällä snorklaamassa, opettelivat rastikoulutuksessa ensiaputaitoja. Tämän jälkeen oli vapaata touhuamista ja välipalaksi syötiin lättyjä kermavaahdolla ja hillolla sekä tuoreilla mansikoilla. Tässä taisi ohjaajilla ja vapaaehtoisilla vanhemmilla tulla hieman hiki, kun lättyjä paistettiin noin 100 kpl neljällä pannulla! Välipalan jälkeen Merivartiosto saapui kertomaan heidän toiminnastaan. Merivartiosto piti kattavan esitelmän heidän ensiapuvälineistään ja paareistaan sekä antoivat pienen näytöksen kuinka ihminen haetaan ja nostetaan merestä.
Juusoa nostetaan tyhjiöpaareilla.
Juusoa nostetaan tyhjiöpaareilla.

Merivartiostolle tarjottiin kiitokseksi pullakahvit ja lättyjä, jonka lomassa lauantai-ilta jatkui leirin parhaiden palkitsemisella. Palkinto annetiin ”Superuimareille” (Oona, Iida, Oskari, Niila ja Vanilja), ”Pelastajille”(Saara, Elisa M. Ella, Åsa, Tilda ja Anni), ”Korttihaille”(Jesse ja Viljami), ”Voimanorpille” (Helmi, Julius, Lukas ja Elisa L.) ja ”Tulentekijöille” (Santeri ja Fanni). Kaikki saivat Jalmari jumppapussin ja hiirimaton sekä erittäin hyvin varustellun Retkeilijän ensiapupakkauksen. Palkitsemisen jälkeen lapset saivat istuutua leirinuotiolle, syödä popcornia ja nauttia aikuisen esittämästä tarinanäytelmästä. Esityksessä nähtiin hienoa heittäytymistä rooliin ja näyttelijät laittoivat parastaan. Isot aplodit sekä Merivartioston kiitoshuuto lämmitti kovasti näyttelijöitä. Illan päätteeksi lapset saivat lihapiirakkaa, karjalanpiirakkaa ja lisukkeita iltapalaksi, jonka jälkeen lapset lähtivät iltapuille. Aikuiset ja leirin ohjaajat päättivät illan mukavalla saunomishetkellä – joku aikuisista taisi käydä talviturkkinsakin heittämässä samalla. Aikuisten iltapalan jälkeen leiri hiljentyi.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.

Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.
Saunasta on mukava pulahtaa…lasten mielestä vesi oli ”lämmintä kuin linnun maito”.

Sankaritarina metsässä
Sankaritarina metsässä

Iloinen leiriväki
Iloinen leiriväki

Sunnuntaiaamu alkoi aamupalalla, jolloin tarjolla oli tuttuun tapaan puuroa, leipää, leikkeleitä, mehua ja kahvia sekä keitettyä kanamunaa. Aamupäivä meni vapaan touhuamisen merkeissä ja leirin pois laittamisessa. Ennen kotiinlähtöä lounaaksi oli Spagetti Bolognese ja jälkiruokakahvit. Kotisatamaa kohti lähdettiin taas kahden veneen voimin ja kotimatka olikin hieman tasaisempaa kuin tullessa.
Lasten laulu raikaa kannella: ”Sou – sou - soudetaan nyt jo rantaan päin…”
Lasten laulu raikaa kannella: ”Sou – sou – soudetaan nyt jo rantaan päin…”

Iso kiitos leirin onnistumisesta ohjaajille, lapsille sekä heidän vanhemmille!

Ohjaajat haluavat kiittää tämän vuoden leirin tukijoita, jotka ovat :
Vaasan Vanha Apteekki, Nordea, Kodial, Vaasan Vihannes, Andreas Knip, Suomalainen Kirjakauppa, Vaasan Mylly, Sundom K-Market sekä Ralfin eno, Petran äiti ja Juuso. Kiitokset kuuluvat myös Merivartiostolle mieleenpainuvasta vierailusta leirillä!

Teksti: Jenni & Paula
Kuvat: Jenni, Jonna, Petra ja Ilkka

Lisää kuvia myös galleriassa, mihin käyttiksen saa kysymällä vaikka norppaohjaajilta tai Harrilta

Sukellusleiri 5-9.7.2017, Rönnskär

Leiriteltat
Leiriteltat

Keskiviikkoiltana 10 leiriläistä uhmasivat tuulista sekä aallokkoista keliä ja suuntasivat Stealla kohti Rönnskäriä. Vastassa Rönnskärissä olivat 5 leiriläistä, jotka olivat tulleet omilla veneillä. Majoitus oli teltoissa. Keskiviikkoilta meni leiriä pystyttäessä, saunoessa ja grillattaessa. Ensimmäinen yö teltassa oli tuulinen ja sateinen. Nukutut tunnit jäivät vähiin.

Sukellussäiden odotus kululuu joutuisaan puuhastellessa.
Sukellussäiden odotus kululuu joutuisaan puuhastellessa.

Torstaina aamupuuron ja kahvin jälkeen odottelimme tuulen tyyntymistä – aikuiset puuhastelivat pihassa ja lapset pyydystivät haaveilla pikkukaloja. Lounaaksi syötiin Italian pataa. Sukeltamaan päästiin puolen päivän jälkeen Andrea Doria:lle aurinkoisessa kelissä – mainingit asettivat hieman haastetta varusteiden pukemisessa, mutta yhteistyöllä kaikki saivat varusteet kivasti päälle. Illalla saunottiin ja grillattiin. 2 leiriläistä lähtivät tässä vaiheessa kotiin konfirmaatiovalmisteluihin. Hetken istuttiin nuotiolla, kun lapset grillasivat vaahtokarkkeja. Aikainen nukkumaanmeno oli kaikille mieluinen edellisen yön jälkeen. Toinen yö teltassa sujuikin jo paremmin.

Sukeltamassa
Sukeltamassa

Perjantain aamupalan jälkeen lähdettiin aika nopeasti liikkeelle hyvässä kelissä. Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ensimmäisenä sukelluskohteena oli Azira, missä näkyvyys sukelluksen aikana oli hyvä. Tonnikalasalaatti sekä tuore sämpylä maistui lounaalla ja sen jälkeen otettiin pienet päivänokoset kannella. Päivän toinen sukellus tehtiin Christiansborgin keulalle. Näkyvyys oli kohtalaista ja vesi kylmää (3’C). Rönnskäriin palatessa neljä seuran jäsentä oli tullut viettämään viikonloppua sukelluksen parissa. Välipalaksi paistettiin tikkupullaa. Ennen saunomista ja grillaamista tehtiin vähän puutöitä. Loppuilta vaihdettiin kuulumisia nuotiolla.

Loistava sukelluskeli
Loistava sukelluskeli

Lauantaipäivä valkeni tyynenä ja aurinkoisena, nyt pärjäsi jo shortseilla! Aamupuuron ja kahvin jälkeen Stea suuntasi kohti Storskäriä. Päivän ensimmäinen kohde oli Providenzia. Kun suurin osa aikuisista sukelsi lapset pääsivät päiväretkelle Storskäriin Jarkko-sedän ja Ritva-tädin kanssa. Lounaaksi syötiin uunimakkaraa ja perunamuusia. Lounaan jälkeen käytiin uudestaan Christiansborgin keulalla, jotta kaikki leiriläiset pääsivät tutustumaan kohteeseen. Parempaa sukelluskeliä ei olisi voinut toivoa! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pieni tuulenvire oli jo toiveessa varusteita pukiessa. Rönnskäriin saavuttaessa puutöitä tehtiin iso kasa ja välillä huilattiin sekä syötiin muurikkalettuja. Puutöiden jälkeen sauna ja uinti tuntuivat hyvältä. Leirinuotiolla grillattiin ja kuunneltiin muusiikkia. Osalla leiriläisillä taisi laituritanssit venähtää yön pikkutunneille.

Sauna- ja leirinuotiopuita
Sauna- ja leirinuotiopuita

Sunnuntaina nukuttiin hieman pidempään ja syötiin puurot ja juotiin aamukahvit rauhassa kauniissa kesäsäässä. Sunnuntaina purettiin leiriä, laitettiin paikkoja kuntoon ja lapset pulahtivat viimeiset kerrat mereen. Yhteistuumin päätettiin, että kotimatka taitetaan ilman sukelluspysähdystä. Kotimatkalle Stealla lähti 11 leiriläistä ja muut siirtyivät kotisatamaan omin venein.

Väsynyt leiriläinen
Väsynyt leiriläinen

Leirillä oli mukana : Henri Paavola, Jenni Paavola , Vanilja Paavola, Paula Mylläri , Vesa Mylläri, Elisa Mylläri, Ella Mylläri, Jouni Keskimäki, Pauli Uusitalo, Juudit Uusitalo, Allan Foxell, Ida Foxell , Jarkko Vuorinen, Lotta Vuorinen, Kerttu Vuorinen, Petra Särkijärvi, Ritva Rantala, Niko Miettinen ja Lasse Lintala.

Sukellukset leirin aikana:

Nimi aika
Vesa Mylläri 2h 36min
Paula Mylläri 2h 29min
Pauli Uusitalo 2h 25min
Elisa Mylläri 2h 24min
Jenni Paavola 2h 13min
Jouni Keskimäki 2h 4min
Lasse Lintala 1h 1min
Henri Paavola 57min
Petra Särkijärvi 47min
Jarkko Vuorinen 38min
Ida Foxell 7min

Sukellusten kokonaisaika koko leirin aikana oli 16h 54min

Leiri oli kaikin puolin onnistunut ja tästä on hyvä jatkaa vanhaa perinnettä!
Teksti: Jenni & Paula
Kuvat: Jenni & Vesku