Aihearkisto: Koulutus

Seuran ensimmäinen Junior scubadiver kurssi

Seuran ensimmäinen nuorille tarkoitettu laitesukelluksen kurssi on päässyt hyvään vauhtiin. Kymmenkunta oppilasta on torstaisin käynyt harjoittelemassa ja kurssi on siinä vaiheessa, että parina kertana on laitepakettien kanssa päästy harjoittelemaan perustaitoja, laitepaketin kasausta ja purkausta, regulaattorista hengittämistä, maskin tyhjentämistä ja sen sellaista.

Junior scubadiver kurssi
Junior scubadiver kurssi

Kouluttajien lähietäisyydellä on turvallista harjoitella ja lisätät omien taitojen osaamista.

Teoriatunnit vaativat tarkkaivaisuutta
Teoriatunnit vaativat tarkkaivaisuutta

””Nuorten on opittava samat perusasiat, mitkä opetellaan muillakin sukelluskursseilla, juniorit etenevät vähän hitaammin ja toistojen määrä on suurempi. Haasteena nuorille on, että kaikille ikähaarukassa ei ole koulussa vielä opetettu fysiikassa/luonnontieteissä paineen yksiköitä tai laskuja saatikka biologiassa veden fysiologisia vaikutuksia ihmisen elimistöön.
”vissy pullon” avaus sukeltajantautiluennolla sai nuorten ilmeistä päätellen ihan erilaisen näkökulman, tai ajatuksen, mitä he ovat aiemmin ajatelleetkaan.””

Kertoo pääkouluttaja Teemu.

Norpat ja sukeltajat Alskatintien louhoksella

Laitesukeltajat ja Norppa -snorklaajat valtasivat Alskatintien Louhoksen 5.7.2016
kuva: Petra
Tapahtumaan osallistui huima määrä sukeltajia, Norppa -snoklaajia sekä vanhempia ja sisaruksia. Yhteensä 11 sukeltajaa sekä 15 snorklaajaa kävivät vedessä.

Louhoksella näkyvyys oli hyvä ja snorklaajatkin näkivät pohjan aarteita, joita oli mm. sukset, pyöriä ja golfpalloja. Veden lämpötilakin taisi olla sopiva, koska vedessä viihdyttiin jopa yli puolituntia ohuilla märkkäreillä!

Sukeltamisen ja snorklailemisen jälkeen tarjolla oli mehua, kahvia, makkaraa ja tikkupullaa.

kuva: Petra
kuva: Petra

teksti ja kuvat: Petra Särkijärvi

P1 kurssi Kunissa

Kunin louhos, ahven
Kunin louhos, ahven

Laitesukelluksen peruskurssin 2016 oppilaat ovat valloittaneet Kunin louhoksen. Näkyväisyys louhoksessa oli hyvä, melkein kuin aurinkorantojen vesissä. Ilmeisesti lämpötilassa oli vielä toivomisen varaa.
Sukeltamassa oli 4 vanhempaa ja 4 aloittelevaa sukeltajaa.
Kunin louhos, maisemointia
Kunin louhos, maisemointia

Kurssi 2016, Noa Gäddnäs
Kurssi 2016, Noa Gäddnäs

P1 avovesikoe

P1 avovesikoe
P1 avovesikoe

Sukelluskurssin virallinen avovesikoe oli viikonloppuna.Tukialus Stealla suunnattiin Rönnskär saarella sijaitsevalle majalle. Kovasta merenkäynnistä johtuen lauantaina suoritettiin vain yksi sukellus. Sunnuntaina päästiin sentään kerran käymään Vestkusten-hylyllä, mutta tuulinen keli takasi sen, että kurssin viimeinen sukellus jäi vielä sukellettavaksi louhoksella.

P1 avovesikoe, rönnskär maja
P1 avovesikoe, rönnskär maja

Rönnskär majalla kurssilaiset suorittivat vedenalaisen valan vanhimman sukeltajan Vesa Myllärin johdolla.

P1 avovesikoe, rönnskär
P1 avovesikoe, rönnskär

P1 avovesikoe
P1 avovesikoe

Avovesiviikonlopun kuvia